Suomalaisen yleisurheilun suuriin nimiin kuuluva Rolf Erik (Rolle) Haikkola kuoli perjantaina 15. maaliskuuta 2024 kunnioitettavan korkean 96 vuoden iän saavuttaneena. Hän oli syntynyt 14.7.1927 Myrskylässä.
Ennen muuta Rolf Haikkola muistetaan nelinkertaisen olympiavoittaja Lasse Virénin valmentajana. Yleisradiolle antamassaan haastattelussa Haikkolan kuolinpäivänä Virén kuvasi valmentajaansa isähahmoksi. Sellainen heidän suhteensa todella oli: vuoroin hän oli isä, joka herätteli aamuisin nukkuvaa nuorta Lassea, vuoroin piiskasi häntä kovempiin harjoituksiin, analysoi osaavasti harjoittelun tuloksia – ja ennen muuta unelmoi siitä, mikä myöhemmin kävi myös toteen. Olen itse kuullut Haikkolan toteavan, että ”olisin todella ollut pettynyt, jos olisin Lassen kaltaisen lahjakkuuden kanssa epäonnistunut”.
Urheilija Rolle oli itsekin! Ensimmäiset kansallisen tason menestykset tulivat hiihdossa, jossa Haikkola voitti 18-vuotiaiden poikien Suomen mestaruuden 10 kilometrin matkalla talvella 1945. Tällöin hän edusti Myrskylässä toiminutta IF Start -nimistä seuraa. Kahdeksan vuoden ikään Haikkolan kotikieli oli ruotsi ja perheen sukunimi oli Tilastopajan tietokannan mukaan Bärntson. Myöhemmin Haikkolat ”suomalaistuivat” ja Rollen lajiksi vaihtui kestävyysjuoksu, jossa hän kilpaili aluksi Myrskylän Myrskyssä, voittaen mm. vuonna 1948 nuorten Suomen mestaruuden 3 000 metrin matkalla. Ensimmäiset miesten sarjan SM-mitalinsa hän hankki Olli Virhon valmennuksessa porilaista RU-38 -seuraa edustaen vuosina 1951-53.
Helsingin Kisa-Veikkojen jäseneksi Rolf Haikkola tuli vuonna 1954. HKV sai Haikkolasta erinomaisen vahvistuksen maasto- ja viestijoukkueisiinsa mm. Rinteenpään veljesten rinnalle. Tuloksena oli jo vuonna 1954 seitsemän SM-mitalia, joista näkyvin oli syysmaastojen henkilökohtainen mestaruus. Samana vuonna Haikkola edusti Suomea neljässä maaottelussa, voittaen 5 000 metriä Saksaa vastaan Dortmundissa käydyssä maaottelussa. Myöhemmin, vuosina 1955-57, SM-mitaleja tuli lisää kymmenen ja maaotteluedustuksien määrä lisääntyi kahdella. Haikkolan ennätyksiksi jäivät HKV:n vaahteranlehtipaidassa juostut ajat 8.10,8 (3 000 m) ja 14.14,2 (5 000 m). Kelpo tuloksia Suomen mittapuussa 70 vuotta myöhemminkin!
Rolf Haikkolan urheilijauran kohokohta oli kuitenkin vuoden 1954 EM-kisat Bernissä, jossa 5 000 metrin alkuerästä loppukilpailupaikka järjestyi hänelle vaivattomasti ajalla 14.40,0. Loppukilpailussa sen sijaan juostiin alusta alkaen huippuvauhtia, josta vastasi tapansa mukaan Neuvostoliiton (Ukrainan) Vladimir Kuts voittaen kilpailun maailmanennätysajalla 13.56,6 ja jättäen mm. taakseen pronssimitalille Helsingin olympiakisojen juoksijalegendan Emil Zátopekin. Haikkolalle Bernin loppukilpailun kyyti (ensimmäinen kilometri aikaan 2.44 olisi antanut loppuajaksi 13.40) oli kylmää. Siinä vauhdissa kypsyi keskeytyskuntoon mm. Helsingin kisojen vastaavan matkan pronssimitalisti Herbert Schade – mikä ei nimestä huolimatta ollut vahinko – sekä Bernin kisojen kympin hopeamies Jószef Kovács ja kaksi muuta finalistia. Haikkola sen sijaan taisteli loppuun saakka, kun oli kerran matkaan lähtenyt, ja tuli maaliin päässeistä viimeisenä (11.) ajalla 15.22,8.
Kun vakava juoksu-ura päättyi vuoteen 1957, oli aika suunnata katseet uusiin haasteisiin – valmentajan ja seuratoiminnan tehtävissä. HKV:n johtokunnan jäseneksi Haikkola tuli vuonna 1959, toimien jäsenenä vuosina 1959-68, varapuheenjohtajana vuosina 1969-72 ja sen jälkeen puheenjohtajana vuonna 1973 kahden ja puolen kuukauden ajan. Puheenjohtajakauden lyhyyteen oli syynä Haikkolan nimittäminen Suomen Urheiluliiton talouspäälliköksi keväällä 1973. Sitä ennen Rolle oli toiminut HKV:n mandaatilla SUL:n liittovaltuustossa vuosina 1971-72. Syksyllä 1972 hänet valittiin Urheiluliiton johtokunnan jäseneksi. Tämäkin tehtävä jäi lyhytaikaiseksi edellä mainitusta syystä eli siirtymisestä liiton talouspäälliköksi.
Valmennustehtävissä Rolf Haikkola nousi kansalliseen kuuluisuuteen luomansa juoksutallin, Raaka-Rollen koplan, kautta. Koplan urheilulliset tavoitteet olivat korkealla ja yksi sen jäsenistä, Pekka Juutilainen, nousi vuonna 1964 Tokion olympiakisaedustajaksi 800 metrillä. Toinen koplan kisaveikko (Keijo Ceder) oli vuoden 1965 paras kotimainen kestävyysjuoksija komeilla maaotteluvoitoillaan. Paitsi korkean urheilullisen tason saavuttaminen, koplan tavoitteena oli tuoda pilkahdus huumoria ennen niin vakavaan puurtamiseen sekä markkinoida lajia aikana, jolloin kestävyysjuoksun parhaat menestysvuodet alkoivat paeta kauemmas historiaan.
Rolf Haikkolan tulo HKV:n johtokuntaan ajoittui seuran historiassa erittäin tärkeään vuoteen 1959. Sinä vuonna HKV täytti 50 vuotta, järjesti Töölön nykyisessä Kisahallissa sisäratakilpailut ja kauden huipentumana kesäkuun lopulla Olympiastadionilla ensimmäiset Maailmankisat (World Games). ”Rollella oli Maailmankisoihin ja välivuosina järjestettyihin Huippukisoihin (Top Games) aina paljon mainosideoita. Niinpä kävimme mm. pystyttämässä ennen näitä kisoja isoja kisamainospylväitä Helsinkiin johtavien pääteiden varrelle. Kyllä ne mainospylväät hyvin näkyivätkin”, muistelee Rollen kanssa näinä vuosina tiiviisti työskennellyt Harri Palmu.
Lasse Virénin urheilu-uran päätyttyä ja aktiivisen valmennustoiminnan vähennyttyä Haikkola säilytti kiinteän kiinnostuksensa suomalaista yleisurheilua kohtaan. Hän ei uskossaan suomalaisen yleisurheilun tulevaan menestykseen monien vertaistensa lailla luovuttanut. Uuden vaiheen käynnistäjäksi syntyi Armas Valste Yleisurheiluklubi ry. Rolf Haikkolan läheisimpiin ystäviin kuulunut Nisse Hagman kirjoitti vuonna 1991 perustetun klubin syntyvaiheista näin: ”Hän [Valste] kirjoitti maaliskuun alussa 1991 ystävälleen Rolf Haikkolalle viimeiseksi jääneen kirjeen ja pyysi tätä järjestämään kesäkuun alkuun palaverin pohtimaan, mitä on oikein vialla suomalaisessa yleisurheilussa.” Valitettavasti Valste kuoli ennen kyseistä palaveria, mutta hänen ideansa toteutui. Rolf Haikkola kutsui 12 ”opetuslasta” kokoon kesäkuussa 1991 huvilalleen Myrskylään ja klubi perustettiin. Rolle toimi klubin puheenjohtajana Hagmanin jälkeen ja oli aktiivinen klubin kunniajäsen senkin jälkeen – viimeksi klubin 30-vuotisjuhlissa vuonna 2021.
Ihmisenä ja valmentajana Rolf Haikkola tunsi oman arvonsa. Toisaalta häntä arvostettiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 2006, jolloin Suomen Urheiluliitto juhli 100-vuotista toimintaansa, liitto nimesi Haikkolan Vuosisadan valmentajaksi. Harri Palmu muistelee, että ”Rolle saattoi olla äkkipikainenkin, jos asiat eivät menneet niin kuin hän tahtoi, mutta yleensä hän lauhtui pian”, mutta toteaa lisäksi, että ”kyllä hän parhaimmillaan kuitenkin oli jonkinlainen isähahmo HKV:n urheilullisella puolella”.
Vastaavanlaisia kokemuksia on myös tämän muistokirjoituksen kirjoittajalla. Erilaisista näkemyksistä ja poikkeavasta keskustelukulttuurista huolimatta on syytä todeta, että enemmän kuin miehet riitelivät tai paremminkin kilpailivat keskenään eri sukupolvien näkemykset keinoista asioiden hoitamisessa.
Helsingin Kisa-Veikot muistaa suurella kiitollisuudella kunniajäsentään ja entistä puheenjohtajaansa Rolf Haikkolaa pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä seuran menestysvuosina, jolloin HKV voitti Kalevan maljan 13 kertaa peräkkäin. Pitkän elämän loppusuora on keskenään päättynyt, mutta matkan varrelle jääneet saavutukset elävät niin kauan kuin suomalainen yleisurheilu elää ja siitä kirjoitetaan.
Seppo Martiskainen