top of page
LOGO.gif

Liikkari 3-5v

LOGO.gif

Yleisurheiluliikkari sopii lapsen ensimmäiseksi harrastukseksi.

Liikkarissa harjoitellaan monipuolisesti erilaisia perusliikuntataitoja; tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja ikätaso huomioiden. Erilaisten leikkien ja pelien kautta harjoitellaan myös yhdessä toimimisen taitoja muiden lasten sekä ohjaajien kanssa. Yleisurheilun alkeita kokeillaan juoksemisen, hyppäämisen ja heittämisen kautta. 

Lapsi voi osallistua toimintaan itsenäisesti. Vanhempi on tervetullut mukaan ensimmäisillä kerroilla, ja erityisesti alussa voi olla hyvä osallistua yhdessä lapsen kanssa. Tämän jälkeen toivomme lapsen osallistuvan toimintaan itsenäisesti.

Syksyn 2026 liikkarit

Liikuntaleikkikoulu on tarkoitettu syksyllä 2026 ensisijaisesti 2022-2023 syntyneille lapsille. Mikäli 2021 tai 2024 syntynyt haluaisi liikuntaleikkikouluun, voi siitä olla yhteydessä sähköpostitse yukoulu@hkv.fi

 

Syyskausi alkaa viikolla 37 ja jatkuu viikolle 50. Syyslomaviikolla 42 pidetään taukoa.

 

Harjoitukset järjestetään Herttoniemessä ja Olympiastadionilla. Mukaan tarvitset lenkkarit, joustavat liikuntaan sopivat vaatteet sekä juomapullon.

 

Ilmoittautuminen syksyn ryhmiin aukeaa 20.7 kello 12. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisajan umpeuduttua jäljellä olevia paikkoja voi tiedostella sähköpostitse osoitteessa yukoulu@hkv.fi. Ilmoittautumisen jälkeen kannattaa ladata Suomisport -sovellus, kaikki ryhmiin liittyvä viestintä tapahtuu sen kautta. 

Tiedustelut

Liikkari/yukouluvastaava Mona Korelin yukoulu@hkv.fi

Tiistai:

Hertsikan ala-aste: 

  • Liikkari (s. 2022-2023)  klo 17.15-18.00 

Torstai:

Olympiastadion: 

  • Ryhmä 1: Liikkari (s. 2022-2023)  klo 17.15-18.00 

  • Ryhmä 2: Liikkari (s. 2022-2023) klo 17.15-18.00 

Toimintaa voi käydä kokeilemassa kerran, kun on tehnyt ilmoittautumisen ryhmään. Tämän jälkeen sitoudutaan maksamaan toimintamaksu eräpäivään mennessä tai ilmoittamaan peruutuksesta viipymättä. 

​​

Toimintamaksu:

Toimintamaksu maksetaan Suomisportin kautta "Maksut"-osiossa. Syksyn toimintamaksu on 140 euroa, sisältäen 13-14 harjoituskertaa. Kesken kauden ilmoittautuessa maksu määräytyy jäljellä olevien harjoituskertojen mukaan.

Harjoitusmaksuun sisältyy myös osallistuminen HKV:n järjestämiin epävirallisiin seurakisoihin sekä virallisiin kilpailuihin HKV:n mestaruuskilpailuihin sekä starttikisoihin. Osallistuakseen muihin virallisiin kilpailuihin tulee olla HKV:n jäsen sekä hankkia lisenssi. Lisenssin voi ostaa Suomisportista tai osoitteesta https://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit/.

 

 

 

Liikuntaleikkikoulu on tarkoitettu kesällä 2026 ensisijaisesti 2021-2022 syntyneille lapsille. Mikäli 2020 tai 2023 syntynyt haluaisi liikuntaleikkikouluun, voi siitä olla yhteydessä sähköpostitse yukoulu@hkv.fi

 

Kesäkausi alkaa viikolla 21 ja jatkuu viikolle 32. Juhannusviikolla 25 pidetään taukoa.

 

Harjoitukset järjestetään Herttoniemenrannan liikuntapuistossa, Pirkkolan urheilupuistossa ja Eläintarhan urheilukentällä. Mukaan tarvitsee lenkkarit, joustavat liikkumiseen soveltuvat vaatteet sekä juomapullon.

 

Ilmoittautuminen kevään ryhmiin aukeaa 16.3 kello 12. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisajan umpeuduttua jäljellä olevia paikkoja voi tiedostella sähköpostitse osoitteessa yukoulu@hkv.fi. Ilmoittautumisen jälkeen kannattaa ladata Suomisport -sovellus, kaikki ryhmiin liittyvä viestintä tapahtuu sen kautta. 

Tiedustelut

Liikkari/yukouluvastaava Mona Korelin yukoulu@hkv.fi

Tiistai:

Herttoniemenrannan liikuntapuisto: Ryhmässä on tilaa

  • Liikkari (s. 2021-2022)  klo 17.15-18.00 

Keskiviikko:

Pirkkolan urheilupuisto: 

  • Ryhmä 1: Liikkari (s. 2021-2022)  klo 17.15-18.00 Ryhmässä on tilaa

  • Ryhmä 2: Liikkari (s. 2021-2022) klo 17.15-18.00 Ryhmässä on tilaa

Perjantai:

Eläintarhan urheilukenttä:

  • Ryhmä 1:Liikkari (s. 2021-2022)  klo 17.15-18.00 ​Ryhmässä on tilaa

  • Ryhmä 2:Liikkari (s. 2021-2022)  klo 17.15-18.00 Täynnä

Toimintaa voi käydä kokeilemassa kerran, kun on tehnyt ilmoittautumisen ryhmään. Tämän jälkeen sitoudutaan maksamaan toimintamaksu eräpäivään mennessä tai ilmoittamaan peruutuksesta viipymättä. 

Kesän 2026 HKV:n yleisurheilukoulujen ja liikkareiden jono.

​​

Toimintamaksu:

Toimintamaksu maksetaan Suomisportin kautta "Maksut"-osiossa. Kesän toimintamaksu on 120 euroa, sisältäen 11-12 harjoituskertaa. Kesken kauden ilmoittautuessa maksu määräytyy jäljellä olevien harjoituskertojen mukaan.

Harjoitusmaksuun sisältyy myös osallistuminen HKV:n järjestämiin epävirallisiin seurakisoihin sekä virallisiin kilpailuihin HKV:n mestaruuskilpailuihin sekä starttikisoihin. Osallistuakseen muihin virallisiin kilpailuihin tulee olla HKV:n jäsen sekä hankkia lisenssi. Lisenssin voi ostaa Suomisportista tai osoitteesta https://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit/.

Kesän 2026 liikkarit

Yhteistyössä:

Intersport_Easton_logo_rgb.webp
adidas_edited.jpg
images.png
lapset_ja_nuoret_yleisu_rgb_300dpi.png
bottom of page