top of page
DSC_0876_edited.jpg

Moona Latvala

Syntymävuosi: 1992

Laji: 800m ja 1500m

Ennätykset:

800m 2.09,81

1500m 4.29,18

Valmentaja: valmennan itse itseäni 

1. Miten olen päätynyt yleisurheilun ja lopulta oman lajisi pariin?

Ala-asteen koulun pihalla juoksimme kilpaa välitunnilla ja huomasin, että olen aika vikkelä jaloistani. Isosiskoni oli aloittanut aiemmin yleisurheilun ja juoksusta innostuneena halusin myös aloittaa yleisurheilun 8-vuotiaana. Nuorempana tein monipuolisesti eri yleisurheilulajeja ja palkintokaapissa on myös T15 SM-hopeaa pituushypystä. Pituushypyn ja sileiden juoksulajien lisäksi kilpailin aitajuoksussa ja moniotteluissa. Suurin palo on kuitenkin aina ollut keskimatkoilla, joihin liekki syttyi katsellessani Sydneyn olympialaisten naisten 800 metrin finaalijuoksua. Keskittyminen vain keskimatkoille alkoi kuitenkin vasta reilusti 20 ikävuoden jälkeen ja kehitysharppauksen tein 25-vuotiaana.

 

2. Mikä motivoi sinua treenaamaan?

Minua motivoi omien rajojen löytäminen ja omat ennätykset. Juoksussa minua on aina kiehtonut se, kuinka kovaa minä pystyn juoksemaan ja että aina on varaa kehittyä lisää. Myönnetään, että olen myös koukussa juoksun hurmokseen. Onhan se mahtava tunne, kun treenissä tai kisassa on voittamaton tunne. 

 

3. Mikä on parasta kilpailemisessa?

Kilpailemissa parasta on onnistumiset ja ennätykset, kun pääsee nauttimaan harjoittelun tuloksista. Pieni jännitys, lämmin kesäilta ja hyvä yleisö sekä onnistunut kilpailu tuloksellisesti tai taktisesti – se on parasta!

 

4. Mikä on suosikkitreenisi?

Minulla on monta suosikkitreeniä esimerkiksi 20x400m/45 sekunnin palautuksella, 20km pitkä lenkki ja kovemmat ratavedot 10x200m ja 4x400m. 

 

5. Miten vietät lepopäivää?

Lepopäivät ovat nykyään suosikkipäiviäni. Vietän lepopäivää kotona sohvalla lepäillen ja kotitekoista pizzaa nauttien. 

 

6. Mikä on lempiruokasi?

Lasagne tai muusi ja uunilohi. Tykkään myös herkutella, varsinkin jäätelöllä.

 

7. Mikä olisi lajisi, jos se ei olisi yleisurheilu?

Se voisi olla hiihto tai triathlon.

 

8. Mikä on sykähdyttävin kisaveikkomuistosi?

Kotkan SM-viestien sekaviestin 4x1500m Suomen mestaruus. Meidän tiimi onnistui erinomaisesti ja pääsin ankkurina tuomaan kapulan ensimmäisenä maaliin ekaa kertaa SM-viesteissä tässä viestissä.

 

9. Mikä on parasta HKV:ssa?

Kannustavat, innostavat ja parhaimmat seurakaverit. HKV:ssa on aina ollut ilo urheilla, saanut apua ja tukea myös urheilu-uran haastavampina hetkinä. 

 

10. Kerro treenivinkkisi Kisa-Veikoille:

Yhdessä harjoittelusta saa voimaa ja motivaatiota. Sovi kaverin kanssa lenkkitreffit tai yhteinen kovempi juoksuharjoitus, jos harjoittelet yleensä enemmän itseksesi.

bottom of page