top of page
Search
  • Writer's pictureOlli Pulkkanen

HKV SM-viesteihin 33 joukkueen voimin

Helsingin Kisa-Veikot starttaavat viikonlopun viestijuoksukoitoksiin suuntanaan Paavo Nurmi stadion Suomen Turussa. Vaikka tällä kertaa emme starttaakaan perinteiseen tapaan Paavon Nurmen patsaalta, vaan Eläintarhan kentältä, on bussi pian täynnä hyväkuntoisia kisaveikkoja valmiina taistelemaan kapula kädessä mestaruuksista. Vuosi takaperin olimme SM-viestien paras seura pisteiden valossa mitaten, ja samaan pyritään tänäkin vuonna.

Joukkueet on asetettu lähes jokaiseen kilpailtavaan lajiin ja onpa osassa lajeja kakkosjoukkueitakin mukana. Vaikka sairastelut aina vasta näin syksyllä juostavissa viesteissä tuntuvatkin vaivaavan kisaveikkojoukkuetta melko rankallakin kädellä, uskotaan että tarvittaessa ns. penkiltä löytyy riittävän kovat varamiehet ja osa sairastelleista toipuu ajoissa juoksemaan. Ja sama tilanne lienee muillakin seuroilla näin pitkällä syyskuun puolella. Mutta onhan tämä kauden viimeinen kilpailu suurimmalle osalle urheilijoita, joten periksi ei anneta! Kovimpia mitaliodotuksia kohdistuu viime vuoden menestysjoukkueisiin, M 4x400m ja DMR-viestissä ja naistenkin puolella onvarsin hyvät joukkueet pika-, kierros- ja DMR-viestiin kamppailemaan hyvistä sijoituksista. Nuorissa ennakkoon hyvin sijoittuvia joukkueita on runsaasti, mutta terveystilanteet voivat vaikuttaa korvataanko tällä kertaa leikkimielisesti sanoen laatua joukkuemäärällä, vai tuleeko edellisen vuoden tapaan varsinaista mitalisadetta. Kisoja voit seurata YLE:n kanavilta ja Areenasta lauantaina ja sunnuntaina!




164 views0 comments

Recent Posts

See All

Kokouskutsu: Helsingin Kisa-Veikot kevätkokous 27.3.2024

Helsingin Kisa-Veikot ry kevätkokous Aika: Keskiviikko 27.03.2024 klo 18.00 alkaen. Paikka: Eläintarhan kentän kahvila. Kokouksessa käsitellään kevätkokouksen sääntömääräiset asiat. Tervetuloa, H

bottom of page