Helsingin Kisa-Veikot juhlisti kesän 2022 3000 m estejuoksun euroopanmestaria kokoontuen Liikuntamyllyyn runsaslukuisena. Paikalle oli saapunut mittavan urheilija- ja jäsenjoukon lisäksi Topin tärkeimpiä tukijoita vanhemmista lähtien. Juhlat järjestettiin Liikuntamyllyn harjoitusvuoron aikana, joka mahdollisti mestarin tapaamisen autenttisessa harjoitusympäristössä, lämminhenkisessä seuran jäsenten kokoontumisessa.
Kuvat: Jonathan Hyvärinen Juhla alkoi juniorien kunniakujan jälkeen palaamalla Münchenin EM-juoksun tunnelmiin videon välityksellä. Topi pääsi samalla kertomaan tuntojaan viimeisten kierrosten ajalta. Arvokisavoitot eivät ole HKV:llekaan ihan jokavuotisia, sillä Topin mestaruutta edeltävä arvokilpailuvoitto Helsingin Kisa-Veikkojen edustajalle heitettiin Arto Härkösen toimesta 63 vuotta sitten. Idolimme viesti HKV:n juniorijoukolle oli uskallus unelmoida suurista teoista ja ammentaa motivaatiota urheilemiseen sieltä. Motivaatiota tästä idolin kohtaamisesta varmasti moni juniori saikin! Itse päätähden lisäksi tapahtumassa kiitettiin tärkeimmistä tukijoista Topin vanhempia Tuija ja Anssi Raitasta, sekä Topin juoksu-uraa vahvasti edistämässä olleita HKV-hahmoja Veli-Matti Salmenkylää ja ex-puheenjohtaja ja estejuoksija lkka Äyräväistä. Luotto Topin menestykseen on kaikkien tukijoiden taholta ollut vuosien ajan suuri. Tilaisuuden juontajan onnistuneen Tuomas "Tuokki" Rajan perinteinen fanfaari virallisemman osuuden lopuksi rentoutti tunnelmaa mukavasti. Tilaisuus jatkui yhteisellä Kunniakierroksella juosten Liikuntamyllyn radalla, joka täyttyikin upeasti mustavalkoisista väreistä eri-ikäisten kisaveikkojen kirmatessa Topin johdolla. Kahvien lomassa kisaveikot ehtivätkin jutella niin tutumpien kuin tuntemattomampien fanien ja tukijoiden kanssa. Valokuvaus- ja nimikirjoitusjono Topin luo kiemurteli pitkänä letkana hallin ympäri, kiitokset Topille että sinulla oli aikaa ottaa kaikki halukkaat juniorit huomioon. Topi Raitanen on edustanut kisaveikkoja vuodesta 2015 alkaen yleisurheilussa, aiempien seurojen ollessa suunnistuksen puolella Tuusulan Voima-Veikot ja Helsingin Suunnistajat. Yleisurheilussa ratajuoksuun myöhäisherännäinen Topi edusti aluksi Keskiuudenmaan Yleisurheilua ja Sjundeå IF:ä. Topilla on kuitenkin aina ollut "sukurasite" HKV:hin, sillä hänen isoisoisänsä Olli Vaalamo edusti aikanaan kisaveikkoja kiekonheittäjänä. Vielä kerran lämpimät onnittelut Topi Raitanen, Euroopan mestari!
Comments