HKV:n Nuorisourheilu

Laadukasta toimintaa pienestä pitäen

Laadukasta toimintaa pienestä pitäen

Suomen menestykseimpänä yleisurheiluseurana me HKV:ssä tiedämme, että laadukas valmennus pienestä pitäen kantaa hedelmää. Aivan nuorimpien ikäryhmien kohdalla tämä tarkoittaa leikinomaista viihtymistä yleisurheilun parissa. Ikävuosien varttuessa HKV tarjoaa myös polun aina kansalliselle ja kansainväliselle huipulle asti. Jokaisella on aina mahdollisuus osallistua ja harjoitella oman motivaationsa ja tavoitteensa mukaisesti.

 

Nuorisovalmennusryhmät


Vanhempainopas

Vanhempainopas on tarkoitettu kaikille vanhemmille, joiden lapset harjoittelevat HKV ryhmissä. Siinä pyritään vastaamaan kysymyksiin harjoittelusta, kilpailemisesta ja ylipäänsä HKV toiminnasta. Oppaan löydät täältä.
 

Toiminta- ja jäsenmaksut

Vuonna 2019 toimintamaksujen kokonaissummiin tulee pieniä muutoksia. Toimintamaksut laskutetaan jäseniltä kolme kertaa vuodessa tammi-, touko- ja syyskuun alussa. Vuoden ensimmäinen toimintamaksu kattaa näin ollen harjoitusjakson tammi-huhtikuu (1/2019), toinen maksu kattaa harjoitusjakson touko-elokuu (2/2019) ja kolmas kattaa vastaavasti syys-joulukuun (3/2019). Uudet jäsenet maksavat toimintamaksun aloitus- ja liittymiskuukauden perusteella, joten ryhmään voi tulla mukaan myös kesken toimintakauden. Jäsenmaksut laskutetaan erikseen toimintamaksusta kaikilta jäseniltä heti vuoden 2019 alussa. Uusilta jäseniltä jäsenmaksut laskutetaan kuluvan vuoden aikana.
 

  • Instagram
  • Black Facebook Icon